Asiakkaan kokemus etäterapiasta.

Kesällä 2015 olin ahdistunut ja masentunut. Eräänä syynä oli huoli läheisestäni. Löysin netistä esittelyn nettiterapiasta ja soitin palvelun psykoterapeutille. Puhelu kesti noin tunnin, ja vakuutuin terapeutin empaattisuudesta ja ammattitaidosta, joten ryhdyin hänen asiakkaakseen.

Seuraavat yhteydenotot hoidettiin sähköpostitse. Olen saanut terapeutilta uusia näkökulmia ongelmiini ja konkreettisia neuvoja ja tehtäviä, jotka ovat saaneet minut myös oivaltamaan itse uusia asioita. Olen kokenut saavani myös myötätuntoa itseäni kohtaan, mitä olen pitänyt tärkeänä ja kannustavana. On ollut helppoa kertoa tunteistani ja ajatuksistani luottamusta herättävälle terapeutilleni, joka on ymmärtänyt hyvin tilannettani.

Olen ottanut edellisten kahden vuoden aikana tarvittaessa yhteyttä terapeuttiin. Olen saanut terapiamaksuille vastinetta, koska yhteen istuntoon sisältyy muutamia, pitkiäkin sähköposteja puolin ja toisin. Olen voinut palata edellisiin istuntoihin lukemalla uudelleen aiempia meilejä.

Keväällä 2017 sairastuin todella vakavaan masennukseen itsetuhoisine ajatuksineen. Olin hädissäni ja otin yhteyttä terapeuttiini, joka kannatteli minua tiiviisti tuona vaikeana aikana. Onneksi paranin syvästä masennuksestani, missä oli merkittävänä asiana yhteydet terapeuttiini.

Kirjoittamalla omat asiat jäsentyvät, ja kirjoittaminen on sinänsä terapeuttista. Suosittelen lämpimästi nettiterapiaa kaikille, jotka kokevat tarvitsevansa tasokasta ammatillista apua ja tukea.

Sanna 48 v.